Yritys

TARINA

Yritys on perustettu vuonna 1995.

Sähkäri Oy:n perustivat Olavi Borg ja Tuomo Kärkkäinen kesällä 1995. Olavi Borg oli toiminut sähköurakoitsijana Kiuruvedellä jo vuodesta 1989 ja sähköalalla vuodesta 1983 alkaen. Tuomolla oli kokemusta kaupalliselta puolelta ja hän keskittyi uudessa yrityksessä vastaamaan myymälän toiminnasta ja Olavi hoiti asennuspuolen vetovastuun.

Perustamisen yhteydessä Sähkäri Oy osti Kiuruveden Sähkötyön loppuvaraston sekä vuokrasi Sähkötyön käytössä olleet tilat. Näin sähköalan toiminta jatkui Kiuruvedellä tutussa paikassa edelleen. Toimintojen siirto Kiuruveden Sähkötyöltä Sähkärille sujui hienosti ja pienen myymälätilojen remontin jälkeen uudistunut myymälä avattiin heinäkuun puolivälissä 1995.

Myymälätoiminta oli vilkasta ja tarjonta hyvinkin monipuolista paikkakunnan kokoon nähden. Kauppaa tehtiin yhdeksänkymmenluvun lopulla paljon myös naapurikuntiin. Kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan lisäksi tarjolla oli kattava valikoima valaisimia sekä sähkötarvikkeita.

Vuonna 2005 päätettiin keskittyä sähköasennustoimintaan ja siinä vaiheessa kodinkonemyynti lopetettiin. Samassa yhteydessä yritys muutti toimivampiin tiloihin teollisuustielle. Avara varasto palvelee asennustoimintaamme tehokkaasti. Varastosta löytyy aina kaikki yleisimmät asennustarvikkeet sekä erittäin kattava varaosavalikoima.

Toimialaamme kuuluvat:

  • Sähköasennus
  • Sähköurakointi
  • Sähkösuunnittelu
  • Sähkötarvikemyynti
  • Valaisinmyynti